Terapiaviikko

Ensinnä voisin pahoitella pienoista somehiljaisuutta, jolle tosin löytyy ihan pätevä selitys. Olen ollut aivan hullunmyllyssä omien ajatusten kanssa kaikkien kisojen mentyä nyt hetken aikaa vähän penkin alle, vaikka osa tuloksista onkin ollut ihan kelvollisia. Viime viikolla päädyin laskemaan vähän omia tulostavoitteita, sillä epäilen niiden aiheuttaneen radalla taas turhaa yliratsastamista, mistä seuraa vaan passailua ja nyppimistä, mikä johtaa väistämättä huonoihin suorituksiin. Tämä epäilys heräsi, kun ratsastin Salossa hätäisen uusinnan kahdella puomilla, ja kyseessä oli kuitenkin 105cm luokka. Sanoisinko, että se kuuluu niihin luokkiin joissa ei pitäisi kilpailla reikä päässä voitosta ja tehdä sen takia typeriä virheitä.

Helmi Hannun valmennuksessa tyytyväisenä vähän isompaakin rataa ylittämässä. 

Sanotaanko vaikka tiivistetysti, että kävin kahdella valmentajalla viime viikolla, joista molemmat käskivät vaan ratsastaa rohkeammin eteenpäin ja lakata turhanpäiväinen passailu. Jostain syystä olen muuttanut omaa ratsastustani melko paljon juuri tällaiseen pikkusievään sipistelyyn ja vähän alkanut ratsastaa pakki päällä. Toinen hyvä idea minkä olen saanut, on se että nostan kättä liian ylös. Kummastakaan näistä en osaa suoralta kädeltä sanoa, että mistä ne ovat peräisin, mutta kyllä nämä hevoset onneksi kertovat että joku on muuttunut.

IMG_2059

r. Koivuahon Vänni (noorra.kuvat.fi)

Itse menen helposti sellaiseen tilaan missä alan peilaamaan itseäni ja ratsastustaitoani samalla hetkellä tekemiini tuloksiin, vaikka tottapuhuen niillä ei ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tässäkin tapauksessa piti nähdä se, että joku muutos on tapahtunut, eikä suinkaan sitä, että olisin aina ollut todella huono ratsastaja. Kun tähän muutokseen pääsi käsiksi, otti vähän pakkia luokkakorkeuksissa, ja pyrki vaan ratsastamaan radalla kuten tarve vaatii, oli muunmuassa Pieksämäen kisojen radat ihan hyviä. Osalla hevosista tuli jotain puomeja, mutta tällä kertaa en tehnyt virheitä lähtökohtaisesti yliratsastamalla, vaan pyrin ratkaisemaan asiat radalla parhaaksi näkemälläni tavalla. Toinen hevonen vaatii rauhaa, toinen vähän rohkeutta. Ja siitähän tässä ratsastamisessa loppupelissä on kyse, ongelmanratkaisusta, myös kisatilanteissa.

IMG_2859

t. Badira (noorra.kuvat.fi)

13718034_10208314172029490_454195640_o

Helmin Pieksämäen kisailut peruuntuivat tämän takia. Nyt kuitenkin ollaan jo kunnossa ja torstaina startataan Joensuun pikku iltakisoissa.

Oppilaan ollessa aika kipeä Pieksämäen kilpailuissa pääsin extempore radoille vielä Badiran kanssa, joka toimi minulle aivan huikeana terapiaratsuna ollen itse kuuliaisuus molempien ratojen aikana. Kympissä tehtiin ihan mukava nollarata aika rauhassa, sillä seuraava luokka oli neitokaisen ensimmäinen 120cm luokka, jossa se reippaili hienosti yhdellä puomilla maaliin. Oli jotenkin aivan ihana kun osasi itsekin taas keskittyä ja ratsastaa rauhassa ja itsevarmasti koko radan. Ja heppa sen kun meni minne pyydettiin. Vähän vaikeampien kisakokemusten jälkeen Badiran kaltaiset junnuhevoset on mitä parhainta terapiaa <3

Täytyy siis jälleen palauttaa mieleen se, mitä tässä lajissa tavoittelee. Omalla kohdallani se on ehdottomasti parempi ratsastustaito, joka voi tuoda mukanaan myös hyviä tuloksia. Se, että voi viedä hevosia kapasiteetin rajoille, tehdä niillä hyviä suorituksia, saada ne luottamaan itseensä. Näiden luokkien voittaminen, missä nyt itse kilpailen ei saisi koskaan mennä tämän tavoitteen tielle. Nyt vaan sitten hyvällä tsempillä tekemään parastaan ja toteamaan, että sen on riitettävä eikä muuhun edes pysty!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *