Aluemestaruudet 2016

wp-1474535772976.jpeg

Viime viikonlopun kisoihin lähdin oikeastaan vähän sekavin ajatuksin, tämä osin siksi että edelliset kisat menivät niin mukavasti. Toinen fiiliksiä sekoittava tekijä oli se, että kaikki kisoihin lähtevät hevoset olivat treeneissä viikolla kohtalaisen huonoja. Tai ei ehkä Helmi, se vaan ei ollut varsinaisesti parhaimmillaan. Nuorukaiset sen sijaan esittelivät kaikkea sellaista, mihin en ollut yhtään varautunut, enkä näinollen uskaltanut odottaa koko kilpailuilta mitään.

Kisoihin lähtiessä hämmästyin hieman Pipanan mielentilaa, se kun on melko vähän elämässään missään kiertänyt. Kun aamuviideltä menin hakemaan sitä tarhasta sisälle syömään, oli se ihan innoissaan, että nyt me lähdetään johonkin. Se oli koko reissun jotenkin tosi tärkeänä, vaikka lastaaminen on toistaiseksi melko hidasta. Mutta tärkeintä että se pysyy lastauksessa rauhallisena, ja menee koppiin aina hetken töllisteltyään.

Kisapaikalla sama meininki jatkui, ja aikaisemmin tällä kaudella Joensuussa nähty pörhistely ja egoilu oli tiessään, ja tilalla oli innokas, mutta kuuliainen kilpahevosen alku. Verryttelytilanne aiheuttaa vielä aika ajoin haasteita, sillä lapsihevonen jännittää vähän ohitse suihkivia kanssakilpailijoita, mutta täytyy tulevaisuudessa varautua punaisella rusetilla näihin verryttelytilanteisiin.

Ensimmäinen rata oli simppeli ja koostui muuria lukuunottamatta täysin puomiesteistä. Sherpan kohdalla en muuria suuremmin jännittänyt, sillä se toimii niin fiksusti kaikennäköisten esteiden kanssa. Pipanalta sen sijaan odotin, että se todennäköisesti pysähtyy sitä tuijottamaan, niinkuin meille sitten radalla kävikin. Pysyin kuitenkin aiemmin tekemässäni suunnitelmassa, ja peruutin hevosta vaan kymmenisen metriä kauemmas esteestä, ja lähdin siitä uudelleen estettä kohti. Olen kokenut tämän helpommaksi tavaksi saada nuorukainen esteestä yli, jos se jää sitä tuijottamaan. Jostain syystä en saa yhtä luontevasti voltilta ratsastettua estettä kohti rohkeasti, jään ehkä liikaa passailemaan ponnistuspaikkaa tai jotain, kun pitäisi vaan ratsastaa rohkeasti kohti estettä. Toisella kerralla päästiin siis tästä esteestä yli, ja tuloksena Pipanalle 4vp, ja Sherpa teki oikein sievän nollaradan.

Toiselle radalle koin vähän tylsänä sen, että kaikilla 90cm mestaruusluokilla oli sama rata. Aiemmin on ollut osaavien ratamestareiden kanssa puhetta siitä, että tämä ei varsinaisesti ole järkevää, sillä poneille ja nuorille hevosille ei ole kauhean kehittävää piirtää samaa rataa. Mutta eipä siinä, ei näiden nuorten kanssa tullut kuitenkaan mitalijahdissa varsinaisesti oltua, kun kyseessä kuitenkin oli virhepisteet ja aika arvostelu uusinnasta. Molemmat nuoret ovat vielä niin kokemattomia kilpailijoita, että niiden kanssa aikaratsastus on ehdottomasti vasta  pidemmällä tulevaisuudessa tapahtuvia juttuja. Varsinkin kun pipanahevosen ohjaustehostin on edelleen pahasti hukassa, jokseenkin vähemmän kuin edellisissä karkeloissa.

Omalta osaltani suurin stressi nuorten radalle lähtiessä oli 2-3 esteiden suhtautettu linja, jonka ensimmäinen osa oli muuri, ja toinen oli valkoisilla kaaritäytteillä varustettu okseri. Pipanan osalta laskin siis rehellisesti metrejä, joita ehdin ratsastaa ennen kuin tulee ongelmia. Päätin kuitenkin ratsastaa vaan päättäväisesti ja tehdä parhaani, eihän siinä muutakaan enää voinut. Pipana kuitenkin hyppäsi radalla molemmat esteet ensi yrittämällä, eikä varsinaisesti edes katsonut niitä. Tämän jälkeen olin vähän äimänä ja mietin muistinko edes opetella loppurataa, ja että mihinhän tässä pitää mennä. Pikkuhevonen tuli sitten lopulta hienosti nollilla maaliin ja lunasti paikan uusintaan! Ihan huikea fiilis radan jälkeen, ja eikun seuraavan selkään samalle baanalle uudestaan.

Sherpa reppana ei ollut eläessään 90cm edes startannut, mutta selvitti todella urheasti vähän väsyneenäkin radan nollilla maaliin! Kahden hiukan korotetun uusinnan jälkeen sain todeta nuorukaisten ottaneen ainoastaan Sherpalle uusinnassa sattuneen yhden puomin. Aivan mieletön olo, kun nuorista kasvaa ihan oikeita kilpahevosia, ja ne tekevät ihan sata lasissa hommia ratojen aikana! Tätä fiilistä toki lisää sekin, että edellisen kerran kun Pipana oli muualla kisoissa en päässyt yhtään rataa maaliin ja toisella vielä putosin.. ;)

Kuuden radan jälkeen väsymys hiukan laski tätä hypetyksen määrää, ja väli ennen Helmin luokkia meni paljolti tyttöjä valmentaessa. Helmin radat olivat ihan hyviä, varsinkin kymppi, jossa tuli vain yksi puomi sen jäädessä sarjan B-osalla vähän matalaksi ja pitkäksi. 115 cm oli myös ihan hyvä, toinen puomi oli vähän läheltä okserin etupuomi, ja toinen oli vähän yhteinen hahmotusvirhe lankulle, jonne tein kauhean paikkavirheen. Hevonen kuitenkin suoritti mielettömän kivalla fiiliksellä ja teki ihan hyvää duunia radalla keskittyen.

wp-1474535769083.jpeg

Ei siis yhtään sijaa, ei yhtään mitalia, mutta aivan mieletön fiilis! Vähän turhan rankaksihan tuo tuollainen päivä minulla vielä menee, mutta pikkuhiljaa näihin 8 radan pitkiin kisapäiviinkin tottuu. On kyllä siistiä että minulle annetaan näin hienoja hevosia käyttöön, ja ihan niinkuin tuntuu hyvältä oman hevosen eteenpäin meneminen, niin on vielä hienompaa huomata että voi auttaa muita heidän hevostensa kanssa. Nyt suuntaankin viikonloppulomalle keräämään yhä lisää intoa työntekoon, voi olla että kolmen päivän kylpyläloman jälkeen on vähän jo ikävä tallille ja töihin!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *